Kasvuväylän palvelumalli laajenee – mukana jo yli sata yritystä

Kasvuväylä, kiihdytyskaista kasvuun ja kansainvälisille markkinoille tähtääville yrityksille, vakiinnuttaa asemaansa julkisena palvelumallina. Palvelu kasvaa pian n. 60 uudella yrityksellä.

Keväällä 2011 käynnistettyä Kasvuväylää on laajennettu jatkuvasti. Syyskuun alussa Team Finland -tapahtuman yhteydessä avattuun hakuun tuli yli sata hakemusta. Mukaan hakeneet yritykset edustivat laajasti eri toimialoja eri puolelta Suomea.

Hakemusten perusteella Kasvuväylään valitaan uusina yrityksinä mukaan noin 60 kansainvälistyjää, mikä nostaa mukana olevien yritysten kokonaismäärän yli sataan. Yritysten valinta on parhaillaan loppusuoralla. Vuoden 2013 aikana valintamenettelystä on tarkoitus tehdä jatkuva prosessi.

Kasvuväylässä asiakkuuden kokonaisvaltaisesta hoitamisesta vastaavien nimettyjen henkilöiden eli Kasvuluotsien määrää on lisätty kuluvan vuoden aikana yli 40:een.

Kasvuväylä tuo kaikki TEM-konsernin palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävän yrityksen ulottuville kootusti ja koordinoidusti. Mukana ovat Finnvera, Finpro, ELY-keskukset, Tekes, Teollisuussijoitus ja PRH.

Lue lisää

comments powered by Disqus