Tutkijoiden yö

Tiedettä ja tutkimusta esittelevä Tutkijoiden yö järjestetään ympäri Eurooppaa noin 300 kaupungissa samanaikaisesti.
Ajankohta: pe 30.09.2016

Suomessa kolmellatoista eri paikkakunnalla syyskuun viimeisenä perjantaina 30.9.2016 pidettävät tilaisuudet tekevät tiedettä ja tutkimusta tutuksi suurelle yleisölle. 

Yhden illan ja yön aikana lapset, aikuiset, nuoret ja vanhukset pääsevät tutustumaan tieteeseen esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Tutkijoiden yön ohjelmaa järjestetään syyskuussa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Sodankylässä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla.

Ohjelmasta vastaa 12 yliopistoa ympäri Suomen sekä Tiedekeskus Heureka, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja European Forest Institute.

Rahoitus Tutkijoiden yöhön on saatu EU:n Horisontti 2020 Marie Skłodowska-Curie -toimista.

Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoa