Petri Rouvinen: Suomen strategia – Innovaatiovetoinen kasvu

10.5.2016
Blogivieras

Seitsemän laihan vuoden jälkeen emme enää näe nenäämme pidemmälle. Valtiontalous on saatava toki kestävälle uralle, mutta Suomen kasvustrategiana myös tulevina vuosikymmeninä on innovaatiovetoinen kasvu.

Pitkän aikavälin talouskasvulle löytyy toistasataa selitystä (Hyytinen & Rouvinen, 2005, Mistä talouskasvu syntyy?). Kasvu, ja siitä kumpuava hyvinvoinnin lisääntyminen, onkin summa laajasta kirjosta erilaisia osatekijöitä.

Kasvun tärkeimmistä selittäjistä vallitsee yksimielisyys. Se on innovaatiot, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa uuden ajatuksen sitoutumista palveluiden ja tavaroiden tarjontaan.

Hyvinvointi on työn määrän ja työn fiksuuden eli tuottavuuden tulo. Vuodesta 1900 työn määrä Suomessa on laskenut 12 %, mutta tuottavuus on 16-kertaistunut (Aalto-yliopiston Matti Pohjolan laskelmat). Pitkän aikavälin kasvu tulee siis tuottavuudesta. Ei yhä kiihtyvästä raatamisesta vaan siitä, että uudenlaisia palveluita ja tavaroita tarjotaan yhä paremmalla organisoinnilla ja työvälineillä tuotettuna.

Innovaatiotoimintaa ajaa yksilöiden ja organisaatioiden kannustimet, niin kepit kuin porkkanat. Kepit liittyvät kilpailuun. Yrityksille tulisi tarjota ympäristö, jossa innovaatiotoimintaa harjoittamattomat tai siinä tehottomat menettäisivät asemiaan paremmilleen. Porkkanoina parhaiden ajatusten levittämisestä tulisi saada kosolti rahaa, mainetta ja kunniaa.

Jo kilpailun säätäminen on taiteilua. Haasteet ovat vielä isompia kannustimien kohdalla. Uusi ajatus on mutkikas hyödyke: se ei kulu käytössä ja jos sen jakaa, sitä ei enää voi ottaa pois vastaanottajalta. Kansalaisten näkökulmasta puhtaasti yksityiseltä pohjalta tapahtuva tietotuotanto jääkin liian alhaiseksi. Niinpä kaikkien edistyksellisten maiden yhteiskuntapolitiikassa puututaan yksityisiin tiedon markkinoihin, alkaen koulutuksesta ja päätyen aineettomille tuotannontekijöille myönnettäviin monopoleihin. Osana julkisen päätöksentekijän työkalupakkia ovat myös yksityisen innovaatiotoiminnan tuet joko riihikuivana rahana tai veronkevennyksinä.

Innovaatiotukien vaikuttavuudesta taitetaan jatkuvasti peistä ja pelkästään Tekesin vaikuttavuuteen liittyen on tehty tuhansien sivujen edestä hyvää tutkimusta. Vedenpitäviä vastauksia on vähän, koska peruskysymys on pirullisen vaikea: millainen maailma olisi nyt, jos ei olisi tehty innovaatiopoliittista interventiota? Kysymykseen voidaan saada ”hyvän tuntuman” useilla eri lähestymistavoilla ja varsinkin niiden yhdistelmillä, mutta tyhjentävän lopullisen vastauksen antaminen on mahdotonta.

Suomen strategia? Innovaatiovetoinen kasvu. Myös tästä eteenpäin. Eikä kyse ole mielipiteestäni, vaan aritmeettisesta tosiasiasta. Pitkän aikavälin kasvun näkökulmasta B-vaihtoehtoa ei ole. Toki valtiontalous on saatava kestävälle uralle ja työhönosallistumisastetta on nostettava, mutta näistä sinänsä ei ole pitkään jatkuvan kasvun moottoreiksi, vaikka nämä asiat onkin saatava kuntoon kasvun kannalta välttämättömien instituutioiden ylläpitämiseksi.

Koulutus ja osaaminen ovat maaperä, josta innovaatiot versovat. Mutta koulutus on vain lähtökohta. Uusia ideoita on sovellettava ja niiden on sitouduttava palvelujen ja tuotteiden tarjontaan, jotta niillä voi olla mitään laajempaa merkitystä kasvun kannalta.

Tällä hallituskaudella julkisesta tutkimus- ja kehitysrahoituksesta on leikattu ja rahoituksen painopistettä on siirretty perustutkimuksen suuntaan. Vaikka hallituksella on myös uusia avauksia tällä saralla, hallituskauden saldo uhkaa jäädä miinukselle.

Kokonaisuutena on vaikea nähdä, miten hallitus edistää Suomen kasvun edellytyksiä myös pidemmällä aikavälillä ainakin, jos esimerkiksi työmarkkinoiden radikaali rakentaminen ja uudistaminen eivät lopulta etene.

Itse asiassa on epäselvää, onko hallituksella pidemmän aikavälin kasvustrategiaa.

 

Petri Rouvinen
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ETLAn tutkimusjohtaja ja Etlatieto Oy:n toimitusjohtaja
etla.fi

Miia Linnusmaa
comments powered by Disqus