Ilona Lundström: Tieteen ja yritysmaailman huiput tarvitsevat toisiaan

20.5.2015

Suomi sijoittuu maailman keskitason yläpuolelle tieteellisen vaikuttavuuden kansainvälisessä vertailussa, mutta ero tieteen huippumaihin on viime vuosina kasvanut. Ja etumatka kasvaa koko ajan. Huoli tieteen tasosta ei ole vain tiedeyhteisön asia. Yrityksemme tarvitsevat huippuosaamista, jonka avulla syntyy kilpailuvaltteja globaaleille markkinoille.

Toisaalta voimme olla ylpeitä siitä, kuinka paljon suomalaiset yritykset ja korkeakoulut tekevät yhteistyötä. Vuorovaikutusta mittaavissa vertailuissa olemme maailman kärkeä, ja tästä kansainvälisestikin ainutlaatuisesta menestystarinasta meidän pitää pitää hyvää huolta.

Innovaatioympäristö ei tarkoita suurta määrää tutkimus- ja kehitystyötä tekeviä toimijoita. Se tarkoittaa ympäristöä, jossa on mahdollisimman helppo tavata ja vaihtaa ajatuksia. Useissa innovaatioita ja luovuutta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu, että radikaaleimmat ideat ja parhaat tulokset syntyvät siellä, missä ihmiset liikkuvat ja jakavat tietoa.

Startup-yrityksistä suurin osa syntyy siellä, missä on paljon osaamista ja missä ihmiset kohtaavat. Ei ole sattumaa, että yliopistokampuksille on syntynyt kukoistavia startup-yhteisöjä.

Tekesin tutkimusrahoituksessa edellytämme yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja kaiken kokoisten yritysten vuorovaikutusta. Rahoitusmallimme mahdollistaa rohkeiden, tulevaisuuteen kurottavien ja uutta osaamista synnyttävien ideoiden kokeilun tutkijoiden ja yritysten kesken. Meidän on taattava tiedemaailmalle ja elinkeinoelämälle kohtaamispaikkoja ja rahoitusta yhteiseen kehitystyöhön tulevaisuudessakin.

 

Ilona Lundström
Tutkimusorganisaatioiden ja suurten yritysten rahoituksesta ja palveluista vastaava johtaja

Miia Linnusmaa
comments powered by Disqus