Suvi Sundquist: Mainen resepti voimaannuttaa opettajat ja oppilaat

5.1.2015

"Rikkaampi sisältö, nopeampi ja syvempi oppimiskokemus" listaavat rehtorit digitaalisten työkalujen hyötyjä. "Ilman älylaitteita ja verkkoyhteyksiä opettaja ja oppikirja kontrolloivat tietoa. Haluamme vapauttaa tiedon koulussa." Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa 7-12-luokkalaiset käyttävät henkilökohtaisia kannettavia tietokoneita opiskelussa. Näin jo vuodesta 2002 asti.

"Teknologia on osa lastemme tulevaisuutta", senaattori Angus King kertoo perusteista kustantaa jokaiselle oppilaalle oma henkilökohtainen tietokone. "Jotkut ehdottivat pilottikouluja, mutta halusimme, että jokainen lapsi pääsee mukaan." Tarinassa on draamaa, onnea ja hyvä tiimi. 1,3 miljoonan asukkaan osavaltiossa hanke käynnistettiin 10 miljoonalla dollarilla.

King Middle Schoolissa opiskelee 540 oppilasta, joilla on 29 eri äidinkieltä. Englannin kielen lähtötaso on monella huono, silti koulun oppimistulokset ovat erittäin hyviä. Yläluokkalaisille osavaltio hankkii leasing-sopimuksella neljäksi vuodeksi henkilökohtaisen laitteen, minkä jälkeen koulu lunastaa ne omiksi ja käyttää niitä 2‒6-luokilla. Kirjastossa toimii tablettivuokraamo vanhemmille. Aluksi opettajien suuri huoli oli oppikirjojen menettäminen. Kirjoja saa kuitenkin käyttää läppäreiden rinnalla. Lopulta moni on luopunut niistä kokonaan. "Oppikirjat ovat edelleen murrosvaiheessa" harmittelee Yarmouthin yläkoulun opettaja. "On pakko ostaa paperiversio, jonka yhteydessä tulee digitaalinen materiaali. Digitaalista kaupallista materiaalia on vasta vähän."

Eikö älylaitteiden läsnäolo sitten haittaa tunnilla? "Jos puhuu pitkää monologia, totta kai oppilaiden huomio vaeltaa muualle. Ongelma ei silloin ole teknologiassa vaan opetusmenetelmässä" vastaa opettaja ja jatkaa: "Asetamme riittävän haastavia isoja tehtäviä. Aika nopeasti oppilaat ymmärtävät, että pelleilylle ei ole aika." Oppimisen painopiste korostaa kykyä käyttää tietoa. Kahdeksasluokkalaisten syksyn projektina on suunnitella älytalo. "Koulutehtäviä voi tehdä missä vain, milloin vain. Opettajan tavoittaa myös iltaisin ja viikonloppuisin", oppilas luettelee läppärin etuja.

Tässä muutamia Mainen tarjoamia oppeja 1:1 toteutusta harkitseville:

  1. Opettajien ammatillinen kehittyminen on muutoksen oleellisin elementti.
  2. Rehtori on muutosjohtaja, hänellä on oltava tähän resurssit.
  3. Koulun teknologiajohtajalla pitää olla opettajatausta.
  4. Toteutuskyky ratkaisee. Tämä vaatii yhteen hiileen puhaltamista.
  5. Osta yhdellä sopimuksella. Jos hankinta on hajautettu, toimittajat keksivät selityksiä vastuista luistamiseen.
  6. Vasta henkilökohtaisella laitteella taika toteutuu. Rullakkoon jätettävä laite ei ole sama asia.
  7. Koulun maksama laite selkiyttää pelisääntöjä ja niiden noudattamista.
  8. Kasvata digikansalaisuuteen. Luottamus on tehokkaampaa kuin tietoturvasoftat.

Entinen oppilas Chris Jones antaa myös päättäjille neuvoja: "Haasta rajoja. Älä pelkää. Rakasta oppimista yhtä paljon kuin opettamista." Saatuaan koululta oman koneen Jones alkoi itse tutkia, mitä kaikkea sillä voisi tehdä. 16-vuotiaana hän sai puhelun Applelta, joka halusi hyödyntää hänen tekemäänsä sovellusta. Nyt Jones on nuori yrittäjä.

Kirjoittaja Suvi Sundquist on Tekesin Oppimisratkaisut-ohjelman päällikkö.
Tekes tukee edelläkävijöitä. Asiakkaitamme ovat yritykset, tutkimusorganisaatiot ja julkiset hankintaorganisaatiot.

Kuvateksti: Kuvaamataidon käsin piirrettyjä töitä esitellään blogin kautta myös vanhemmille.

Pia Mörk
comments powered by Disqus