Jukka Häyrynen: Pois pöhinästä – startup-yritykset kannattaa ottaa vakavasti

15.12.2015

Olen seurannut suomalaisia kasvuyrityksiä Tekesin näkökulmasta kohta neljän vuoden ajan. Tätä ennen toimin startup-yrittäjänä ja pääomasijoittajana. Vaikka viime vuosina yrityskenttämme on kokenut valtavan murroksen, näen siinä paljon positiivista. Elämme tilanteessa, jossa pitää keskittyä talouden isoon kuvaan ja menestyksiin. Pk-yritykset ovat taloutemme kulmakivi, mutta taloutemme kaipaa lisää kansainvälistä osaamista, rohkeutta, innostusta ja keskisuuria tähtiä. Menestyneimmistä startup-yrityksistä kasvaa nopeasti uusia kasvuyhtiöitä.

Startup-yrityksissä ei ole kyse mistään hassusta pöhinästä. Nuorilla kasvuyrityksillä on keskeinen merkitys uusien työpaikkojen ja uuden osaamisen syntymiselle. Ne tuovat uutta ajattelua ja haastavat suuria yrityksiä uudistumaan luomalla malliesimerkkejä joustavasta, riskiä ottavasta ja kasvavasta yritystoiminnasta.

Startup-yritysten ytimessä on valtava joukko lahjakkaita, pelottomia ja ahkeria ihmisiä. Monet heistä ovat vakaisiin kuukausipalkkoihin tottuneita, oman alansa parhaita asiantuntijoita, jotka ennakkoluulottomasti hyppäävät startup-yrityksiin, joiden menestyksestä kukaan ei vielä varmasti tiedä.

Yhdysvaltalainen startup-guru Steve Blank määrittelee startupin "A startup is a temporary organization used to search for a repeatable and scalable business model." Suomessa startup-yritys on usein määritelty alle 6-vuotiaaksi yritykseksi, joka tavoittelee skaalautuvilla tuotteilla merkittäviä kansainvälisiä markkinoita.

Startupeille on luonteenomaista, että osa väistämättä – ja välttämättä – epäonnistuu. Tehtävämme Tekesissä on ottaa tätä riskiä ja tukea loistavia kasvuyritysten alkuja kaikin tavoin. Voimme auttaa startupeja nopeaan alkuun niin, että alkava yritys pääsee kansainvälisille markkinoille kilpailijoitaan aiemmin. Tavoitteemme on saada kolme vuotta pois ensimmäisestä kuudesta.

Vuonna 2014 arvioimme Tekesissä yhteensä 2500 yrityksen rahoitushakemusta. Yritysten jättämistä hakemuksista noin puolet tuli alle 6-vuotiailta yrityksiltä ja noin 36 prosenttia Tekesin yritysrahoituksesta myönnettiin startup-yrityksille. Luvut kuvaavat hyvin, miten startup-yritysten merkitys Suomen innovaatiokentässä on kasvanut nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten startup-yritysten osuus Tekesin yritysrahoituksesta oli murto-osa nykyisestä.

Muutos on vaatinut paljon myös tekesläisiltä. Olemme käyttäneet paljon aikaa kasvuyritysten kanssa keskusteluun ja palvelumme kehittämiseen yhdessä Team Finland -kumppaniemme kuten Finnveran ja Finpron kanssa. Ensi vuoden aikana uudistamme hakemuspalveluamme ja vuoden vaihteessa otamme käyttöön avustusennakon, joka nopeuttaa ja keventää projektin aloittamista poistaessaan ulkopuolisen siltarahoituksen tarpeen pienissä pk-yrityksissä.

Nuoret kasvuyrityksemme ovat päässeet hyvään vauhtiin. Kansainväliset pääomasijoittajat ja nuorten yritysten osaamisesta kiinnostuneet suuryritykset seuraavat nyt Suomea tarkasti. Meillä ei ole varaa menettää tätä hetkeä.

Jukka Häyrynen
Kirjoittaja on Tekesin nuorten yritysten rahoituksesta ja palveluista vastaava johtaja

comments powered by Disqus