Eero Lukin: Bike Share Toronto on toimiva kaupunkipyöräjärjestelmä

12.5.2015
Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun pitkän kurssin ekskursion kohteena oli tänä vuonna Toronto. Tutustuimme kaupungissa muun muassa sen suunnitteluun, arkkitehtuuriin, kolmannen sektorin toimintaan ja liikennejärjestelyihin. Viiden hengen testiryhmä koeajoi myös kaupunkipyörät.

Toronton 2,7 miljoonan asukkaan kaupungissa otettiin käyttöön kaupunkipyöräjärjestelmä 2011. Vuonna 2014 järjestelmää muutettiin, ja sen operaattoriksi tuli Motivate -niminen yritys, joka on toteuttanut 10 vastaavaa järjestelmää Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Australiaan. Torontossa pyöräasemia on tällä hetkellä 80 ja pyöriä 1000.

Pyörät ovat kolmivaihteisia, renkaat vastaavat leveydeltään maastopyörän rengasta.

Pyörän lyhytaikainen vuokraus luottokortilla maksaa 7 dollaria 24 tunnilta tai 15 dollaria 72 tunnilta. Kaikki alle 30 minuutin mittaiset pyöräilyjaksot sisältyvät hintaan. Jos vuokrajaksoon sisältyy yli 30 minuutin jaksoja, peritään lisäveloitus. Puolen tunnin juju on siinä, että kukaan ei omi pyörää koko päiväksi käyttöönsä.

Niinpä säästäväiset suomalaiset ajelivat pyörillä alle 30 minuutin pätkissä käyttäen pyöriä välillä telakointiasemissa.

Maisemien ihailun, valokuvauksen ja kahvittelun jälkeen matka jatkui. Luottokortti vedettiin uudestaan lukijan läpi, ja laite antoi matkaajalle uuden koodin, jolla pyörä vapautui telakasta.

Päivittäin työmatkoilla pyörää tarvitsevat voivat tehdä kuukausi- tai vuosisopimuksen. Myös yritysjäsenyys on mahdollista. Lainapaikat sijaitsevat usein liikenteen solmukohdissa, jolloin työmatkalaisen matka jatkuu saumatta vaikka metrosta työpaikalle.

Mikäli lainapaikan kaikki telakat ovat täynnä eikä pyörää saa palautettua, saa pyörälleen 15 minuuttia ilmaista ajoaikaa tästä ilmoittamalla.

Luottokorttiin perustuvan tunnistautumisen vuoksi pyörät näyttävät pysyvän kunnossa. Kokeilimme helteisen perjantaipäivän kuluessa noin 20 eri pyörää, ja kaikki olivat ajettavassa kunnossa. Toki pieniä puutteita ilmeni vaihteiden ja jarrujen säädöissä, mutta ei mitään sellaista mikä olisi estänyt ajamisen tai aiheuttanut turvattomuuden tunnetta. Jos pyörässä on vikaa, siitä voi ilmoittaa palautettaessa.

Muutaman harjoittelukerran jälkeen telakointi ja uudelleenlainaus alkoi sujua. Jos haluaa ajaa pidempiä siivuja keskustan ulkopuolella, tulee normaali pyörävuokraamo halvemmaksi. Niitäkin löytyy Torontosta useita.

Pyöräkaistoja (bikeline) oli kovin vähän. Tästä huolimatta autojen seassa ajaminen oli yllättävän turvallista. Autot jättivät hyvin rakoa pyöräilijöihin.

Ranta-alueella kevyen liikenteen väyliä oli enemmän kuin keskustassa, mutta alueen voimakas rakentaminen aiheutti välillä katkoja sujuvaan etenemiseen. Torontossa on käynnissä samanlainen satama-alueiden uusiokäyttö kuin Helsingissä.

Olisiko tästä malliksi Helsinkiin? Edellisen kaupunkipyöräkokeilun pyörät olivat ilmaisia, mutta raskaita ajettavia. Pyöriä varastettiin ja hajotettiin, koska ei ollut mitään varausmaksuja, panttisysteemiä tai tunnistautumista.

Luottokortin käyttö saattaa herättää vastarintaa, mutta kolikon toinen puoli on se, että Torontossa pyörät ovat säilyneet siisteinä ja ajokuntoisina.

Eero Lukin
Kirjoittaja vastaa Tekesissä älykkään elinympäristön alueen viestinnästä.

Nettisovelluksesta näkyy pyöräasemien sijainnit ja vapaiden pyörien määrät asemilla.

Luottokortilla kirjautumisen jälkeen koneelta tulostuu koodi, jolla pyörä vapautuu käyttöön.

Eero Lukin
comments powered by Disqus