Merja Salonen: Fanitamme!

16.12.2014

Pääsin hivenen jyvälle siitä, millaista on olla julkkis. Harmaantuva valtion virkailija tulee innostuneiden katseiden keskipisteeksi kovin harvoin. Asioidessani amerikkalaisessa kahvilassa, kassaneiti kiinnitti huomion korvakoruihini. Kerroin niiden olevan Hanoi Rocksin Michael Monroen suunnittelua. Ihastuneiden huudahdusten saattelemana vaelsin pöytääni syömään aamupuuroa. Oli vaivaannuttavaa nautiskella aamiaista, kun henkilökunta ja asiakkaat kävivät katselemassa ja kehumassa korviani. Olisin voinut jakaa vuoronumeroita.

Fanikulttuuri on vähän tutkittu, mutta merkittävä liiketoiminnan alue. Fani on maksukykyinen asiakas ja markkinointitoimistoa parempi viestin viejä.  Miten yritykset voisivat uudistua ja saada sitoutuneita faneja? Elokuvatuotannon kuumin uudistaja, Iron Sky Universe on suuren kansainvälisen kiinnostuksen kohteena, koska yritys pyrkii murtamaan elokuva-alan toimintatapoja. Ja on siinä jo onnistunutkin. Fanit ovat saaneet mahdollisuuden itseilmaisuun ja osallistumiseen. Iron Sky Universe on osoittanut ymmärtävänsä ihmisten innokkuutta osallistua merkityksellisen yhteisön ja tuotteen luomiseen. Yritys ymmärtää asiakkaitaan ja tietää mikä merkitys tunteilla liiketoiminnan kehittämisessä.  Kovista pyrkimyksistä huolimatta Hollywoodin megalomaaniset tuotantoyhtiöt eivät ole onnistuneet fanikulttuurin kehittämisessä yhtä hyvin kuin suomalainen edelläkävijäyrityksemme.  

On oltava tarkkana, mitä fanien kanssa tehdään ja miten. Faneja ei voi kohdella myynnin kohteena. Me fanit teemme ostopäätöksemme vain tunteidemme pohjalta. Meille ei voi kaupata. Idolimme on myös oltava aito. Uskomme Von Hertzen Brothersin pelastavan amurintiikerit – emme monikansallisen ravintolaketjun. Lady Gaga, sosiaalisenkin median kuningatar, puhuu paljon aitoudesta. Vaikka häntä pidetään feikkinä – hän pitää itseään aitona feikkinä ja viestii itsestään niin.

Ihmiset miettivät kasvavassa määrin koko maapalloa koskevia ongelmia. Sotia, köyhyyttä, ilmastonmuutosta ja eriarvoistumista. Viihdemaailman tähdet ovat kautta aikojen olleet vetureita hyvän tekemisessä juuri fanien tukemana.  Monet yrityksetkin ovat tarttuneet ns. hyvän tekemiseen ja saaneet uusia asiakkaita ja paljon positiivista mediahuomiota. Paljon on silti maailmassa parannettavaa. Yritysten ympäristöystävällisyyttä ja toiminnan laatua mitataan erilaisin sertifikaatein ja laatustandardein. Pelkäänpä, että sertifikaatit ja laatustandardit eivät tuleville faneille riitä. Maailmalta löytyy liiketoimintamalleja, joissa kuluttajaa innostetaan ostamaan esimerkiksi kengät ja vastineeksi ostosta yritys lahjoittaa kengät niitä tarvitsevalle. Kultainen ajatus – mutta kuinka uskottava. Mitä tiedämme yrityksen alihankkijoista, tuotantotavoista, logistiikasta tai verokäytännöistä; onko toiminta ”rehellistä”? Tuotanto-, jakelu-, logistiikka- ja rahoituskäytäntöjen pitäisi olla läpinäkyviä, jotta me kuluttajat olisimme yrityksen sitoutuneita faneja pitkällä aikavälillä.

 Yritysten yhteiskuntavastuun nimissä voitaisiin tehdä paljon kokeiluja, pienetkin arkielämän parannukset voivat saada suuret mittasuhteet, jotka avaavat uusia näkymiä yrityksille vaikkapa asiakasymmärryksen kasvamisessa. Yksittäiset kansalaiset ovat sosiaalisen median avulla ryhtyneet ratkomaan lähimmäisten arkiongelmia ja tarjonneet konkreettista tukea niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Yritysten kannattaa tutkia, mitä ongelmista puhutaan, ketkä puhuvat ja miten ihmiset aktivoituvat kansalaisina ratkoakseen arkipäiväisiä ja toisaalta yhteiskunnallisesti merkittäviä ongelmia. Miettiä sitten millä tavoin yritys voisi osallistua, tehdä hyvän tekemisen prosessista läpinäkyvää ja sisällyttää parhaat opit tuotteisiinsa ja palveluihinsa. Yritysten taloudellinen menestys synnyttää myös sosiaalista hyvää. Jospa yrityksen oma fanikulttuuri syntyisi ihmistuntemusta kasvattamalla ja ihmisten kanssa tekemällä – olemalla aito.

Merja Salonen
Kuva: Siiri Salonen

PS. Läpinäkyvyydestä lisää Arctic Design Week Rovaniemi 16. – 22.2.2015, teemana Transparency.

Eero Lukin
comments powered by Disqus