Jaana Auramo ja Minna Suutari: Palveluliiketoiminnan matka jatkuu

Nykyisin törmäämme harvoin väitteeseen, ettei palveluilla voisi luoda kasvua tai edistää työllisyyttä ja hyvinvointia. Palveluliiketoiminta on osa yritysten arkea ja sen tekemiseen on olemassa vakuuttavaa osaamista, työkaluja ja tekijöitä niin yrityksissä kuin tutkimusmaailmassa.

Seitsemän vuotta sitten käynnistyneen Tekesin Serve-ohjelman perintöä pistettiin pakettiin lokakuun puolivälissä järjestetyssä ”Luova bisnes”-seminaarissa. Siellä syntyi neljä väittämää, joilla innovatiivisten palveluratkaisujen kehittämistä edistetään ja niiden kaupallistamista helpotetaan.

Väittämä 1: Asiakaslähtöisyys ja ratkaisukeskeisyys tuo kilpailuetua

Serve-ohjelmassa olemme kannustaneet yrityksiä kehittämään asiakkaalle arvoa tuottavia palveluja ja ratkaisuja, joilla ne voivat uudistua ja haastaa myös kokonaisia toimialoja muuttumaan. Tämän tueksi on kehitetty uusia keinoja asiakkaan ymmärtämiseen sekä asiakkaan kanssa yhdessä kehittämiseen ja tekemiseen.

Väittämä 2: Vuorovaikutus asiakkaiden kanssa koskee koko organisaatiota

Serven kokemus on osoittanut, että radikaalia uudistumista ei tapahdu vain yhtä kulmaa viilaamalla. Edelläkävijä tarkastelee, haastaa ja muuttaa toimintatapojaan kokonaisvaltaisesti niin asiakkaiden, kumppaneiden kuin oman organisaationsa näkökulmista.

Väittämä 3: Kokeilun kulttuuri tuo arvokkaita referenssejä

Palvelujen kehittäminen tapahtuu läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaan ja käyttäjän kanssa ja siihen nopeat kokeilut sopivat kuin nenä päähän. Näin saadaan myös referenssejä nopeasti.

Väittämä 4: Tutkijan ja bisnesmiehen törmäyttäminen luo uusia käytäntöjä

Tarvitaan tiedon ja käytännön kohtaamispaikka. Yhdessä tekeminen ja kehittäminen sekä joukkoistaminen ovat tämän päivän keskeistä bisnesjargonia. Ne ovat palveluiden kehittämisen olennaisia keinoja.

Serve-ohjelma päättyy tämän vuoden lopussa, kuten asiaan kuuluu. Ohjelmilla on aina oltava alkunsa mutta myös loppunsa. Mieli on tietysti haikea, mutta sydän ei kuitenkaan itke verta. Serven perintö on niin vahva, että palveluliiketoiminta porskuttaa uusille aalloille myös ohjelman päättymisen jälkeen. Palvelut pysyvät mielissämme – ja innovatiivisten palvelukonseptien rahoittaminen on edelleen keskeisesti Tekesin työlistalla.

Jaana Auramo & Minna Suutari

Uutinen Uutta luovaa bisnestä -seminaarista

Rajatonta rohkeutta – Tarinoita palveluliiketoiminnan edelläkävijöistä -julkaisu

comments powered by Disqus