Tuote paranee, kun sitä kehitetään arkiympäristössä asiakkaan kanssa

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Tekes käynnistävät hankkeen, jonka tarkoituksena on vahvistaa maamme Living Lab –ympäristöjen toimintaa, verkostoitumista ja erityisesti yhteistyötä yritysten kanssa.

Tavoitteena on parantaa toiminnan houkuttelevuutta sekä käynnistää uutta tuote- ja palvelukehitystyötä. Hanke on kolmivuotinen ja sen toteuttaa espoolaisyritys Kasvutehdas KATE.

Mitä paremmin yritys tuntee tuotteidensa loppukäyttäjät, sitä paremmin se yleensä menestyy. Ongelmana on usein, että yritykset ja kuluttajat eivät kohtaa. Tieto käyttäjien haluista ja tarpeista ei kulkeudu yrityksille asti. Tällaista tilannetta varten on vuosien mittaan kehitetty erilaisia tutkimus- ja testausmenetelmiä, joista lähimmäksi arjen käyttötilannetta pääsevät niin sanotut Living Lab –kehittämisympäristöt ja -toimintamallit.

Living Labit ovat esimerkki käyttäjälähtöisestä innovaatiotoiminnan kasvavasta merkityksestä. Tutkimus osoittaa, että yritysten kannattaa hyödyntää kehitystyössään käyttäjälähtöisyyden menetelmiä. Yritykset saavat uusia kilpailuetuja, jos ne ymmärtävät loppukäyttäjien tarpeet entistä paremmin.

Suomessa näitä ”eläviä laboratorioita” on jo useita kymmeniä. Niiden avulla on kehitetty muun muassa terveydenhuollon tuotteita, matkailupalveluita ja liikenteen näyttötauluja. Parhaimmillaan Living Labien hyödyntäminen nopeuttaa yritysten tuotekehitystä huomattavasti. Yritykset eivät kuitenkaan vielä tunne toimintamallin tarjoamia mahdollisuuksia. Sen avulla kehitettyjä tuotteita on myös vielä niukalti. 

Lisätiedot:

Tekesin, TEMin, VTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen käyttäjälähtöisiä innovaatioita käsittelevältä sivustolta www.udi.fi

Kaupallinen neuvos Antti Eskola, työ- ja elinkeinoministeriö puh. 010 606 4820
Toimialajohtaja Reijo Kangas, Tekes   puh. 010 605 5892
Professori Reijo Kohonen, Kasvutehdas KATE  puh. 045 120 4900


Eero Lukin  11.11.2011


Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.