Tekesin Oppimisympäristöt-ohjelmaan runsaasti kiinnostusta, yhteistä tahtotilaa tarkennetaan
Tekesin Oppimisympäristöt-ohjelmavalmistelu on herättänyt erittäin paljon kiinnostusta ja valmistelutyö on edennyt hyvin. Oppimiseen ja koulutukseen liittyville tuotteille ja palveluille näyttää olevan suuri kansainvälinen kysyntä ja hyvin toimiva kansallinen järjestelmä on perusta kansainväliselle menestykselle.Ohjelmavalmistelun aiheisiin liittyviä osapuolia on paljon. Mahdollisen Tekesin ohjelman ja muiden Tekesin toimenpiteiden roolia kokonaisuudessa on vielä tarkennettava koulutusjärjestelmästä vastaavien opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen sekä muiden aiheeseen liittyvien kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa käytävissä neuvotteluissa. Näissä neuvotteluissa täsmennetään yhteistä kansallista tahtotilaa ja siihen sitoutumista, konkreettisia toimenpiteitä ja yhteistyön muotoja sekä kansallisen yhteisen etenemisen aikataulua. Tähän kokonaisuuteen Tekes sovittaa ja mitoittaa mahdollisen ohjelman ja muut toimenpiteensä.
Tekesin ohjelman valmistelun aikataulu täsmentyy syyskuun aikana. Aiemmin alustavasti suunniteltu 15.9. ohjelmavalmistelun päätöstilaisuus perutaan ja siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Sen tilalla 15.9. pidetään valmisteluun liittyvien selvitysten julkistustilaisuus.
Jo nyt Tekes voi rahoittaa oppimiseen ja oppimisympäristöihin liittyviä hankkeita erityisesti yritysten kehittämisrahoituksella (lisätietoa Tekesin verkkosivuilta). Valmisteltavan ohjelman aiheissa ja muutenkin kannattaa hyödyntää myös Tekesin työorganisaatioiden kehittämisen rahoitusta (TYKE), joka kannustaa suomalaisia työpaikkoja kehittämään uusia innovatiivisia toimintatapoja, tuottavuutta ja työelämän laatua. Uudet toimintatavat edistävät muun muassa osaamisen kehittämistä ja yhteisöllisen elinikäisen oppimisen mallien luontia. TYKE-rahoituksella voi kehittää työpaikan työ-, organisaatio- ja johtamiskäytäntöjä. Kehittämisen kohteina voivat olla esimerkiksi työprosessit ja työn organisointi, esimiestyö ja johtaminen, työmenetelmät sekä verkostojen toiminta. Työorganisaatioiden kehittäminen on mahdollista yhdistää myös laajempaan teknologian ja liiketoiminnan kehittämishankkeeseen. Tutustu rahoitukseen osoitteessa www.tekes.fi/info/tyke. Esitteen löydät osoitteesta www.tekes.fi/julkaisut laittamalla hakusanaksi ´työorganisaatio´.
Lisätietoa Oppimisympäristöt-ohjelman valmistelusta
www.tekes.fi/info/oppimisymparistot
Riku Mäkelä
riku.makela(at)tekes.fi
puh. 050 531 9301
Tiina Lifländer 25.8.2010
