Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2011 -palkinnot

Valtakunnalliset, tasavallan presidentin INNOSUOMI 2011 -palkinnot jaettiin 18. kerran Innopäivänä 29.11.2011.

INNOSUOMEN vuoden 2011 teemana oli ”Älykkäät järjestelmät ja palvelut – toimivampi maailma”. Teknologia ympäröi meitä kaikkialla ja älykkyys on sulautunut järjestelmiin, ohjelmistoihin, prosesseihin ja laitteisiin tavalla, jonka avulla hallitaan yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria. Vuoden teemalla kannustettiin niin yrityksiä kuin yhteisöjä hyödyntämään tuotteissa ja palveluissa älykkäitä, käyttäjälähtöisiä ratkaisuja uuden teknologian ja toimintatapojen avulla.

Kilpailussa jaettiin viisi samanarvoista valtakunnallista INNOSUOMI-palkintoa ja kaksi kunniamainintaa. Kaikki palkinnon ja kunniamaininnan saaneet ovat Tekesin asiakkaita.

  • Cieltum Oy, Ulvila: Laitteen elinkaaritiedon hallinnan ohjelmistopalvelu, jolla pystytään hallitsemaan laitteeseen kohdistuvaa tietoa valmistuksesta romutukseen saakka.
  • Creanex Oy, Tampere: Ohjausjärjestelmien testausratkaisu, joka tehostaa metsä- ja kaivosalan konevalmistajien tuotekehitystyötä.
  • Eazybreak Oy, Helsinki: Älykäs järjestelmä luontoisetujen hallintaan. Paperiset setelit korvataan sähköisellä palvelulla ja kännykässä toimivilla mobiiliseteleillä.
  • MeVEA Oy, Lappeenranta: Uuden sukupolven tuotekehityssimulaattori. Ratkaisun avulla voidaan vähentää prototyyppien määrää viemällä kehitystyö pidemmälle jo virtuaalitasolla.
  • Wegera Oy, Oulunsalo: Kolibri, pienikokoinen 5-akselinen cnc-moduli vaikeamuotoisten kappaleiden koneistamiseen. Kolibrilla koulutetaan cnc-ohjelmoijia, koneistajia ja muita tuotantotekniikan huippuammattilaisia.

Kunniamaininnan saivat:

  • Liqum Oy, Jyväskylä: Mittaus- ja monitorointipalvelu puhtaan veden ja muiden nesteiden laadunvarmistamiseen. Sähkökemiaan perustuvan mittausmenetelmän ja tiedonvälitykseen käytettävän langattoman teknologian avulla palvelun sovelluskohteita on lähes rajattomasti.
  • Rockway Oy, Kauniainen: Musiikinopetusta Internetissä. Palvelun välityksellä voi opetella soittamaan eri instrumentteja sekä tekemään omia kappaleita ja äänittämään tuotoksiaan.

Miten INNOSUOMI-kilpailu toimii

Valtakunnalliset INNOSUOMI-palkinnot jaetaan vuosittain tunnustukseksi ja kannustukseksi ansiokkaasta innovatiivisesta yrittäjyydestä. Palkinnot jaetaan sekä maakunnissa että valtakunnallisesti. Palkinto voidaan myöntää sellaiselle yritykselle, yhteisölle tai henkilölle, jonka ideat, keksinnöt tai innovaatiot ovat merkittävästi edistäneet luovuutta, yrittäjyyttä, yhteistyötä ja työllisyyttä Suomessa.

Vuoden 2011 INNOSUOMI-taustavoimina ovat: Elinkeinoelämän keskusliitto, ELY-keskukset, Keksintösäätiö, Keskuskauppakamari, maakuntaliitot, Patentti- ja rekisterihallitus, Suomalaisen Työn Liitto, Suomen Uusyrityskeskukset, Suomen Yrittäjät, Tekes, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö ja Ålands Teknologicentrum sekä oppilaitoksia ja muita innovaatiotoimintaa tukevia organisaatioita.

www.innosuomi.fi/ 

Pilvipalveluilla INNOSUOMI-palkinto Satakunnassa

Rokkaamalla INNOSUOMI-kilpailussa pärjää


Soile Thalén  29.11.2011


Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.