Suomalaisyrityksiä jälleen mukaan UCLAn huippuohjelmaan
Suomalaiset kasvuyritykset ovat kiinnostavia myös amerikkalaisten bisneskoulujen näkökulmasta. Yli 100 kasvuyritystä on läpikäynyt ainutlaatuisen ohjelman, jossa kehitetään niiden liiketoimintaa.UCLAn Global Access Program, GAP, on ainutlaatuinen koulutusohjelma, jossa suomalaisia yrityksiä autetaan kehittämään strategiaa, markkinointia, johtamista ja rahoitusmalleja. Yhden maailman arvostetuimman bisneskoulun, Anderson School of Managementin MBA-opiskelijat työskentelevät yritysten kanssa puolen vuoden ajan.
Lopputuloksena syntyy arviointi ja suunnitelma, joka takaa kasvuyrityksille parhaat mahdolliset lähtökohdat kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen.
UCLA (University of California, Los Angeles) on omasta aloitteestaan pyytänyt Tekesiä kumppanikseen suomalaisten yritysten löytämiseksi ohjelmaan. Tekes myös rahoittaa tarvittaessa osaa yritysten kustannuksista. Yhteistyötä on tehty yli 10 vuoden ajan ja sopimus uusittiin jatkumaan vuoteen 2015.
"Suomessa on huikea määrä mielenkiintoisia kasvuyrityksiä, joiden ensiaskeleita menestykseen haluamme olla tukemassa. Arviointi ja valintaprosessi ovat tiukkoja, joten yritys joutuu tekemään töitä vakuuttaakseen meidät", kertoo professori Bob Foster UCLAsta.
GAP-ohjelma on saanut sen läpikäyneiltä yrityksiltä erittäin positiivista palautetta. Listalta löytyy menestystarinoita, kuten Blancco, Footbalance, Neapo ja GreenStream.
Toimii todellakin
"GAPin tuottama lisäarvo on ollut uskomaton. Se on tuonut Footbalancelle lähes 10 000 -kertaisen tuoton sijoitukseen nähden", yritys kertoi GAPin käynnistystilaisuudessa heinäkuussa.
"Osa yrityksistä käy ohjelman läpi useamman kuin yhden kerran. Kun yrityksen markkinatilanne tai muu kriittinen seikka muuttuu, halutaan menestystekijät arvioida uudestaan", kertoo Tekesin teknologia-asiantuntija Minh Lam.
Bob Foster vieraili Suomessa viime viikolla arvioimassa ensi vuoden ohjelmaan valittavia ja tapasi siihen hakevia yrityksiä. Tekes järjesti hyvän vastaanoton saaneen alumni-tilaisuuden GAP-ohjelman jo läpikäyneille ja siitä kiinnostuneille yrityksille.
Haku ohjelmaan jatkuu ensi vuoden maaliskuuhun asti. Kiinnostuneita yrityksiä pyydetään ottamaan yhteyttä Minh Lamiin.
"Tulemme varmasti kuulemaan näistä yrityksistä lähitulevaisuudessa", Foster ja Lam toteavat.
Katso video GAPin käynnistystilaisuudesta 2011
Kaj Nordgren 2.11.2011
