Strategisen huippuosaamisen keskittymien arviointi käynnistyy

Viitisen vuotta sitten aloitetulla SHOK-toiminnalla pyritään uudistamaan Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä teollisuudenaloja. Nyt halutaan selvittää, miten tehtävässä on onnistuttu.

Uudentyyppiseen toimintaan kohdistuu paljon panoksia ja odotuksia. Alkuvuonna 2012 käynnistyvässä arvioinnissa tarkastellaan sekä koko SHOK-toimintaa että yksittäisiä keskittymiä.

SHOK-toimintaa arvioidaan innovaatiopolitiikan välineenä - näkökulma on tällöin toiminnan lisäarvo Suomen edun edistämisessä. Yksittäisissä keskittymissä huomio suunnataan strategian ja onnistumisen edellytysten varmistamiseen, saavutettuihin ja saavutettavissa oleviin tuloksiin sekä tulosten hyödyntämiseen liiketoiminnassa.

Arvioinnin toteuttajiksi haetaan EU:n laajuisella tarjouskilpailulla innovaatiojärjestelmien toimintaan erikoistuneita asiantuntijoita. Heidän työtään tuetaan keskittymien asiasisältöjä hyvin tuntevilla asiantuntijoiden paneeleilla.

Tarjouskilpailu arvioinnin toteuttamisesta käynnistyi 30.11.2011 ja tekijät valitaan maaliskuuhun 2012 mennessä.  Arvioinnin on määrä valmistua vuoden 2012 lopussa.

Arviointia ovat valmistelleet Tekes ja Suomen Akatemia.

Lisätietoja:
Johtava asiantuntija Pekka Pesonen, Tekes
Puh. 010 60 55804
etunimi.sukunimi(at)tekes.fi

Tarjouspyyntö Tekesin verkkosivuilla

Lisätietoja SHOK-toiminnasta: www.shok.fi

Pia Mörk  13.12.2011


Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.