Pilvipalveluilla INNOSUOMI-palkinto
Ulvilalainen Cieltum palkittiin 16.11. Satakunnan INNOSUOMI-kilpailussa pilviteknologiaan perustuvasta ratkaisusta. Tekes kannustaa yritystä yhä pidemmälle.INNOSUOMI 2011 -kilpailun teemana oli 'Älykkäät järjestelmät ja palvelut – toimivampi maailma'. Cieltum palkittiin pilviteknologiaa hyödyntävästä C-Care-palvelustaan, jonka avulla voidaan hallita monimutkaisia, yksilöllisiä tuotekokonaisuuksia ja niiden elinkaaren aikana syntyvää suurta tietomassaa esim. valmistus-, myynti- ja huoltotoiminnoissa.
INNOSUOMI-raati perusteli C-Caren palkitsemista sen helpolla käyttöönotolla, käytön mukaan kertyvillä kustannuksilla ja sillä, ettei ohjelmistolisensseihin eikä laitteistoihin tarvitse investoida.
Tekes on myöntänyt Digitaalinen tuoteprosessi -ohjelmassa rahoitusta Cieltumin tuote- ja liiketoiminnan kehitykseen. Tekesin teknologia-asiantuntija Jouko Hautamäki näkee yrityksen kaltaiset osaajat Satakunnan ja koko Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin takaajina.
Kaj Nordgren 23.11.2011
