Nuoria kasvuyrityksiä: Uplause Oy
Tekes on myöntänyt Uplause Oy:lle Nuorten innovatiivisten kasvuyritysten rahoitusta.Tekesin rahoituksen tarkoituksena on edistää tuotealustan ja liiketoiminnan nopeaa kehittymistä ja laajentamista kansainvälisille markkinoille. Nuorten innovatiivisten kasvuyritysten rahoitus (NIY) on mahdollistanut Uplausen tuotteen kansainvälistämisen riittävällä budjetilla, jolla saavutetaan pitkäkestoisia tuloksia. Ilman rahoitusta kansainvälistäminen olisi tapahtunut huomattavasti hitaammin.
NIY-rahoituksen aikana Uplause on saanut lukuisia globaaleja asiakkaita ja tapahtumia, kansainvälisen jakeluverkoston rakentaminen on aloitettu ja omaa myyntitiimiä vahvistettu.
Uplause tarjoaa sponsoroituja vuorovaikutteisia viihde- ja viraalimarkkinoinnin ratkaisuja suuriin yleisötapahtumiin. Tavoitteena on yhdistää interaktiivisten pelien avulla brändit, sponsorit ja koko yleisö, joka voi osallistua esimerkiksi urheilutapahtuman tauolla videotaululla pyörivän pelin pelaamiseen.
Uplause on tavoittanut kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana yli kolme miljoonaa katsojaa maailmanlaajuisesti mm. Singaporen F1-kilpailussa yhdessä Angry Birdsin kanssa, Virginin musiikkifestivaaleilla, FC Porton ja Portugalin maajoukkueen jalkapallo-otteluissa, koripallon MM-kisoissa Turkissa sekä jääkiekon SM-liigaotteluissa.
Vuoden 2012 aikana Uplause aikoo suunnata USA:n, Kiinan ja Latinalaisen Amerikan markkinoille joko suoraan tai yhteistyökumppaneiden kautta. Lisäksi Euroopan jakeluverkostoa laajennetaan. Visiona on olla globaali markkinajohtaja maailman suurimpien urheilu- ja viihdetapahtuminen interaktiivisen viihteen toimittajana.
Wired valitsi Uplausen elokuussa 2011 Euroopan kuumimpien startupien joukkoon ja marraskuussa TechTour palkitsi yrityksen Top25 European Startups -palkinnolla.
Yrityksen taustalla on kokeneita startup-yrittäjiä sekä urheilu- ja viihdealan osaajia, kuten Ilkka Paananen ja Mika Sulin.
Vigo-yrityskiihdyttämöohjelmaan kuuluva Lifeline Ventures on ollut Uplausessa aktiivinen sijoittaja ja omistaja ja vaikuttanut vahvan taustan sekä osaamisen kautta positiivisesti yhtiön menestykseen.
Nuorten innovatiivisten kasvuyritysten rahoitus
Kaj Nordgren 1.12.2011
