Nanoteknologialla maailmalle
Beneq on yksi Suomen menestystarinoista maailmalla. Rohkeat yrittäjät uskoivat kansainväliseen läpimurtoon, ja yrityksen kasvuvauhti on merkittävää.Beneq valmistaa yksinkertaistettuna koneita ja laitteita, jotka hyödyntävät nanoteknologiaa eri pinnoitteiden valmistuksessa. Pääliiketoiminta on uusiutuvan energian alalla ja erityisesti aurinkokennoissa ja niihin tarvittavissa lasipinnoissa sekä uuden sukupolven valaistuksessa.
Yritys on perustettu vuonna 2005 spin-outina Nextromista. Liiketoimintasuunnitelmassa tavoitteena oli kasvattaa ensimmäisen kokonaisen tilivuoden aikana miljoonan euron liiketoiminta.
”Meitä oli kolme entisiä Nextromilaisia johtajia, jotka aluksi olimme hiukan ihmeissämme ison yhtiön jälkeen liiketoiminnan pienuudesta. Asetimme kuitenkin tavoitteet kasvulle ja ne täyttyivätkin jo ensimmäisenä vuonna nopeammin kuin arvioimme”, kertoo toimitusjohtaja Sampo Ahonen.
Ensimmäisen vuoden jälkeen odotettiin liikevaihdon tuplaantuvan seuraavan kolmen vuoden aikana. Tämäkin tavoite toteutui.
”Kun liikevaihto rikkoi 10 miljoonan euron rajan, yhtiössä päätettiin, että kasvua pitää olla 50 prosenttia vuodessa. Tänäkin vuonna tähän kasvuprosenttiin päästään”, Ahonen jatkaa.
Beneqin asiakkaat eivät löydy Suomesta vaan maailmalta. Alusta asti oli selvää, että kansainvälistyminen on ainoa vaihtoehto ja luonnollinen tavoite.
”Tosin ihan ensimmäinen kone meni Aalto-yliopistoon”, Ahonen paljastaa.
Yrityksen markkinat ovat kuitenkin nyt muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Näistä Kiina on tällä hetkellä merkittävin markkina-alue.
Beneq on haluttu yhteistyötaho eri kehitys- ja yhteistyöhankkeissa. Yritys tekee tiivistä yhteistyötä eri tutkimuslaitosten kanssa ja auttaa omalta osaltaan kehitettyjen sovellusten saamisessa markkinoille.
”Beneqiä kysytään mukaan todella moneen hankkeeseen, josta olemme enemmän kuin iloisia. Kaikkeen emme valitettavasti kuitenkaan voi osallistua”, Ahonen kertoo.
Tekes ollut mukana keskeisessä roolissa heti Beneqin syntymästä lähtien. Koko elinkaaren aikana on yrityksellä ollut käynnissä jokin Tekes-hanke.
”Yrityksemme oli ensimmäinen yritys Suomessa, joka kävi läpi Tekesin Nuorten Innovatiivisten Yritysten (NIY) – ohjelman. Tämä ohjelma on hyvä osoitus julkisen sektorin tuesta kasvuryityksille. Ilman tällaista tukea me emme olisi tässä missä olemme tänään”, Ahonen kiteyttää.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Sampo Ahonen
Puh. 040 520 1090
sampo.ahonen(at)beneq.com
www.beneq.com
Teksti: Kati Laakso
Sanna Nuutila 31.10.2011
