Menestys löytyi hävittämällä tietoa
Joensuulainen Blancco on valittu Itä-Suomen vuoden 2011 kasvuyritykseksi. Tekes on ollut vahvasti mukana tukemassa yrityksen kansainvälistymistä ja tuotekehitystä.Tunnustuksen myöntänyt Ernst & Young kertoo tuomariston arvostaneen erityisesti Blanccon määrätietoista kasvua, omaperäistä konseptia ja luovaa liikeideaa.
Blancco tarjoaa ratkaisuja tiedon hävittämiseen. Yritys on kasvanut ja kansainvälistynyt voimakkaasti toimien mm. Euroopassa, USAssa ja Aasiassa. Blanccon tiedonhävitysratkaisut ovat NATOn, Yhdysvaltain puolustusministeriön ja muiden erittäin korkeaa tietoturvatasoa edellyttävien tahojen sertifioimia.
Blancco ja muut aluevoittajat jatkavat Suomen Entrepreneur of the Year -kilpailun valtakunnalliseen finaaliin. Vastaan asettuu Angry Birdsistä tutun Rovion kaltaisia nimiä. Suomen vuoden kasvuyrittäjä julkistetaan 4. marraskuuta.
Tekes on ollut mukana rahoittamassa Blanccon alkuvaiheen liiketoimintaa ja tuotekehitystä. Yritys on myös osallistunut kahdesti Tekesin asiakkaille tarkoitettuun, erittäin suosittuun kansainvälisen liiketoiminnan osaamista kehittävään Global Access Programiin (GAP).
Yrityksensä menestyksestä ylpeän toimitusjohtaja Kim Väisäsen mukaan juuri itselleen sopivia julkisia rahoituspalveluja kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Väisänen kääntää kysymyksen päälaelleen.
"On parempi kysyä, miksi ihmeessä niitä ei käyttäisi hyödykseen."
Kaj Nordgren 3.11.2011
