GreenStream fokusoi toimintaansa

GreenStream Networkin menestystarina Kiinassa jatkuu vahvana. Viimeisen vuoden aikana ovet ovat avautuneet suuriin energiayhtiöihin, ja yhtiön pöydällä on satoja projektiehdotuksia vuodessa. GreenStream on mukana yli 50 hankkeessa, muun muassa yli 1000 MW:ssa tuulivoimaa.

GreenStream on mukana useissa energiatehokkuushankkeissa sekä uusiutuvan energian projekteissa, jotka ovat osa Kiinan päästöjen vähentämisen agendaa.  GreenStream käy kauppaa päästövähennysyksiköillä ja kehitteillä on myös uusia rahastokuvioita suunnattuna puhtaamman teknologian hyödyntämiseen. Vaikka Kiina on selkeä veturi, on yhtiöllä kuitenkin hankkeita myös Venäjällä ja Ukrainassa.
 
"Kiina kasvaa sellaista vauhtia, etten ole vastaavaa koskaan kokenut", toteaa GreenStream Networkin hallituksen puheenjohtaja Jussi Nykänen.

Nykänen kehottaakin kaikkia kynnelle kykeneviä lähtemään mukaan Kiinan kasvuun.  Hän pitää myös riskinä, että maan kasvun huomiotta jättäminen voi johtaa tilanteeseen, jossa kiinalaiset tuovat omat innovaationsa ja osaamisensa Suomen markkinoille. Houkuttelevasta kasvusta huolimatta, Kiinan markkinoiden valtaaminen vaatii kuitenkin aikaa ja rahaa.

"Sitoutuminen ja määrätietoisuus markkinoille menemisessä ovat kriittisiä tekijöitä. Yhden ihmisen lähettäminen Pekingiin ikään kuin tiedustelemaan ei kanna pitkälle. Me huomasimme hyvin pian, ettei Kiinassa pärjää ilman riittäviä investointeja", Nykänen neuvoo.

Yrityksen onnistuessa lyömään itsensä läpi Kiinassa pöydällä saattaa nopeasti olla kymmeniä hankkeita yhden suunnitellun hankkeen sijaan. Valmius toteuttaa useita hankkeita on osa uskottavuutta.  Nykäsen toinen neuvo on, että kasvuyrittäjän ei ole järkevää lähteä yksin Kiinaan vaan etsiä itselleen kumppani joko Kiinasta tai Suomesta.

GreenStreamin henkilöpanokset ja fokus on siirtynyt vahvasti Kiinaan.

"Aiemmin me teimme hankkeiden kanssa enemmän työtä myös Euroopassa ja esimerkiksi Afrikassa, mutta nyt myös Euroopassa olevista resursseistamme suurin osa on keskittynyt Kiinaan", Nykänen kertoo.

Tekes vauhdittanut menestystä

Tekes on ollut mukana vauhdittamassa GreenStreamin menestystarinaa. Ensivaiheessa Tekesin rahoitus kohdistui enemmän Suomessa tehtävään t&k-työhön, jolla valmistauduttiin markkinoille menoon. Nyt Tekesin tuki kohdistuu selkeämmin kansainvälistymistä tukevaan toimintaan.  Yhdessä solmitaan kontakteja viranomaisiin ja isoihin kiinalaisiin toimijoihin.

"Julkisen toimijan tuki on ollut erittäin arvokasta kasvumme varrella. Tuen muoto on muuttunut yrityksen kasvun mukana ja se osoittaa ketteryyttä Tekesiltä. Tekesin asiantuntijat ovat auttaneet meitä myös tekemisen suunnittelussa ja siten nostaneet onnistumisen todennäköisyyttä", Nykänen kiittelee.

GreenStream rakentaa nyt pohjaa, joka tekee yhtiöstä merkittävän toimijan Kiinan kasvavilla markkinoilla. Ensimmäiset positiiviset tulokset ovat jo nähtävillä.

"Satsauksia täytyy tehdä, jos haluaa kasvaa", Nykänen summaa.

Teksti: Kati Laakso




Sanna Nuutila  21.10.2011


Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.