ETLAn tutkimus osoitti innovaatiotoiminnan lisäävän tuottavuutta
ETLAn tutkimus osoitti, että innovaatiotoiminta lisää tuottavuutta. Suomessa teollisuuden avainalojen tuottavuus on 1990-luvulta lähtien kasvanut nopeammin kuin kilpailijamaissa.Tuottavuuskehityksen vauhdittumisen taustalla on muun muassa informaatioteknologian hyödyntäminen 1990-luvun puolivälistä lähtien. Myös konepajateollisuuden tuottavuuden kasvu 2000-luvulla on eräs avaintekijöistä.
”Tehdasteollisuutemme kannattavuus on säilynyt lähinnä tuottavuuden nopean kasvun ansiosta. Tuottavuuden kasvu on puolestaan seurausta pitkäjänteisestä innovaatiotoiminnan kehittämisestä ja yritysten sopeutumisesta globaaliin kilpailuun”, kauppatieteiden tohtori Jari Hyvärinen summaa tutkimusprojektin tuloksia.
”Niissä maissa, joissa tutkimus- ja kehitysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on korkea, myös työn tuottavuus teollisuudessa on kärkitasoa. Suomi ja Yhdysvallat ovat tästä hyviä esimerkkejä”, Hyvärinen sanoo.
Tutkimus osoittaa, että innovaatiotoiminnan joustavuus ja innovaatioympäristön määrätietoinen rakentaminen kokonaisuudessaan vauhdittavat tuottavuuden kasvua ja uudistumista. Julkinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta tukee tätä kehitystä ja vahvistaa tuottavuutta ja uudistumista yrityselämässä ja tutkimuksessa.
”Maat, jotka panostavat innovaatioympäristönsä kehittämiseen laaja-alaisesti, ovat menestyneet myös korkean teknologian vientimarkkinoilla”, Hyvärinen havainnollistaa.
Tutkimusprojekti oli Tekesin ja ETLAn yhteistyöhanke, jossa selvitettiin tuottavuuden, kansainvälisen tuotannonjaon, talousennusteiden ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuuden yhteyksiä.
ETLAn tiedote: Innovaatiotoiminta lisää tuottavuutta
Projektin loppuraportti: Innovaatiotoiminta – Suomi globaalitaloudessa
Lisätietoja
Jari Hyvärinen
puh. 010 60 55803
jari.hyvarinen@tekes.fi
Anne Palkamo 19.1.2012
