Tietoa Oppimisympäristöt-ohjelman valmistelusta

Tekes valmistelee ohjelmaa, jonka mahdollisia aiheita ovat uudet oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, opetussisällöt, kokeilualustat ja elinikäinen oppiminen. Oppijoina nähdään sekä yksilöt että yhteisöt.

Tavoitteena on edistää uusien toimintatapojen ja prosessien kehittämistä ja tieto- ja viestintäteknologioiden hyödyntämistä. Ohjelmalla haluttaisiin lisätä yritysten kansainvälistä liiketoimintaa ja kehittää koulutukseen ja oppimiseen liittyviä palveluja ja tuotteita. 

Lisäksi tavoitteena on auttaa Suomen koulutusjärjestelmää ja oppimisympäristöjä uudistumaan yritysten, oppilaitosten ja tiedemaailman yhteistyön avulla.

Koulujen lisäksi valmisteltavassa ohjelmassa on tarkoitus kehittää työelämän oppimisympäristöjä. 

Ohjelman valmistelu on yhteistyötä

Valmistelun aikana tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Opetushallitus, opetusministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriön johtama Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta ja sen tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa -ryhmä. Avaintoimijoiden yhteistyön avulla halutaan määritellä yhteiset tavoitteet ja löytää riittävät resurssit kansallisen tilanteen uudistamiseen.

Valmistelun tavoitteena on ennakoida, tunnistaa ja rajata ne tulevaisuuden osaamisalueet ja sovelluskohteet, joita ohjelmassa kehitetään. Valmistelussa selvitetään koulutusalan kansainvälisiä ja kotimaisia markkinoita ja alan liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.

Samoin kartoitetaan koulutusalan kehitystä muissa maissa, keskeisiä toimijoita ja yhteistyömahdollisuuksia. Lisäksi selvitetään, miten Tekes ja uusi ohjelma voivat parhaiten toimia kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä.

Yhtenä tavoitteena on koota alan toimijat riittävän laajoihin yksityisen ja julkisen sektorin yhteisiin hankkeisiin. Näin varmistetaan alusta asti, että kehitystyön tulokset tulevat hyödynnetyksi ja liiketoimintamahdollisuudet voivat toteutua.

Valmistelu jatkuu vuoden 2010 syksyyn, jonka jälkeen Tekes päättää ohjelman käynnistämisestä. 

Suunnittelutyötä tukee ohjausryhmä,
johon kuuluvat seuraavat henkilöt:

Marita Aho, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Aija Bärlund, Finpro
Yrjö Engeström, Helsingin yliopisto
Veijo Kyösti, Cesim Oy
Mikko Laine, WSOYpro Oy
Merja Lehtonen, OPM
Kirsti Lonka, CICERO Learning –verkosto
Juha Ollila, Sanako
Riitta Vänskä, Nokia
Kaisa Vähähyyppä, Opetushallitus
Eero Silvennoinen, Tekes
Riku Mäkelä, Tekes

Tekesistä suunnittelutiimiin osallistuvat:

Eero Silvennoinen, vastuullinen johtaja
Riku Mäkelä, valmisteluprojektin vetäjä
Tiina Lifländer, viestintä
Merja Lumme, sihteeri
Jaana Kuula, asiantuntija
Pekka Ollikainen, asiantuntija
Nuppu Rouhiainen, asiantuntija
Jari Räihä, asiantuntija
Jouko Salo, Piilaakso
Jouko Hautamäki, Washington DC
Juho Rissanen, Peking



Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.