Huomioithan erityisesti, että:
- yrityksen on ennen ensimmäiseen vaiheeseen pääsyä vahvistettava, että sen kaikista kuluista vähintään 15% kohdistuu t&k-toimintaan (ks. tarkemmin Rahoituksen hakeminen)
- ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat potentiaalisia rahoituskohteita (ks. paneeliarviointi)
- nuorten innovatiivisten kasvuyritysten rahoitukseen sisältyy merkittäviä muun julkisen tuen vastaanottamiseen liittyviä rajoituksia 3 vuoden ajan ensimmäisen vaiheen myöntämisestä lukien (ks. Rahoituksen hakeminen)
Yritys kasvu-uralle
Nuorten innovatiivisten kasvuyritysten rahoituksen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on saattaa yritys kasvu-uralle ja osoittaa yrityksen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla. Menestyminen edellyttää että liiketoiminnan suunnittelu ja resursointi on pitkäjänteistä ja yrityksen palveluksessa ja sen lähiverkostossa (esim. hallituksessa) on sitoutuneet ja osaavat henkilöt. Yrityksen liiketoiminnan kehittäminen ja johtaminen on ammattimaista ja yritys on solminut merkittäviä liiketoimintakumppanuuksia ja asiakassopimuksia.
Ensimmäisen vaiheen rahoitus on tyypillisesti 250 000 euroa, 75% avustusta hankkeelle hyväksyttävistä kustannuksista (ks. tarkemmin Rahoituksen hakeminen).
Ensimmäiseen vaiheeseen hyväksytty yritys on usein toiminut jo muutaman vuoden ja todentanut liiketoimintakonseptinsa siten, että yrityksellä on jo asiakkaita.
