Kilpailun kuvaus ja tavoitteet

Haluamme haastaa kunnat ideoimaan ja toteuttamaan kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tarvittavia kehityshankkeita. Innovaatiokilpailussa esitetyt ideat voivat liittyä esimerkiksi toimintamalleihin, palveluprosesseihin, kokonaisuuksien hallintaan, innovatiiviseen hankintaosaamiseen tai tehokkaaseen julkisten varojen käyttämiseen – eli kokonaisuutena kuntien elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn.

Kilpailun tavoitteena on tuottaa ideoita, jotka auttavat kuntia ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, kestävän kehityksen käytäntöjen mukaisten toimintatapojen edistämisessä sekä hyvän elinympäristön tarjoamisessa. 

Kilpailuun ovat tervetulleita erikokoiset ja erisisältöiset ideat. Pienikin idea voi kasvaa suureksi, jos se voidaan ottaa laaja-alaisesti käyttöön.

Kilpailu tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden saada positiivista näkyvyyttä kunnalle ja edistää kilpailukykyisen toiminta- tai kehitysympäristön luomista.

Kilpailun järjestämiseen osallistuvat Tekes, Suomen Kuntaliitto, Infra ry, Jätelaitosyhdistys ry, Kuntalehti, Kuntatekniikka, Liikenne- ja viestintäministeriö, Motiva, Suomen Asuntotietokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys ja Ympäristöministeriö.

Palkitseminen ja hyödyt

Kilpailun tuomaristo suosittelee parhaita, toteuttamiskelpoisia ideoita (3–6 kpl) palkittaviksi.

Kilpailu tarjoaa parhaiden ideoiden esittäjille positiivista näkyvyyttä. Kilpailun tuloksia uutisoidaan kilpailunjärjestäjien kautta ja valtakunnallisissa medioissa.

Tuomariston jatkokehitettäviksi ja rahoitettavaksi suosittelemat ideat saavat rahoitusta kehityshankkeen läpivientiin. Tekes rahoittaa voittajaehdotusten kehittämistä periaatteidensa mukaisesti. Tekesin rahoitus mahdollistaa ulkopuolisten resurssien, kuten konsulttien tai tutkijoiden, käyttämisen kehitystyön tukena.

Voittajat tekevät rahoitushakemuksen Tekesille ja käynnistävät kehityshankkeen saamallaan rahoituksella yhdessä valitsemiensa yhteistyökumppaneiden kanssa. Kehitettävää toimintamallia tai ratkaisua voidaan testata myös käytännössä.

Rahoitussumma ja Tekesin rahoitusosuus määräytyy hankkeen laajuuden, osallistuvien organisaatioiden luonteen ja lukumäärän perusteella. Tekesin rahoitus kehityshankkeen kokonaiskustannuksista on kuntaorganisaatioille tyypillisesti 35–50%.

Lisätietoa Tekesin rahoituksesta julkiselle sektorille.

Kilpailuun osallistuminen

Kilpailuun voivat osallistua kunnat ja niiden liikelaitokset, kuntien omistamat yhtiöt ja kuntayhtymät. Idean voi esittää myös ryhmä, jossa on mukana kunnallisen toimijan lisäksi yrityksiä tai muita kuntia.

Kilpailuun osallistuvat ideoivat esimerkiksi maankäytön suunnitteluun, liikkumiseen, väylä- ja verkkoratkaisuihin, jäte- ja vesihuoltoon, uusiutuvan energian hyödyntämiseen, rakentamiseen tai palveluihin liittyviä uusia toimintatapoja tai teknologioita.

Organisaation sitoutuminen kilpailuehdotukseen halutaan varmistaa sillä, että joku organisaation luottamuselin (esim. lautakunta, valtuusto, hallitus, johtokunta) käsittelee kilpailuun osallistumista. Muodollista hyväksymispäätöstä ei tarvita, vaan asian käsittely luottamuselimessä riittää.

Kilpailuaika päättyi 15.6. Tulokset julkistetaan Kuntamarkkinoilla 15.9.2010. 

Arviointikriteerit

Ehdotuksia arvioidaan kokonaisvaltaisesti: ratkaisujen tulee olla kokonaisuuden kannalta toimivia, järkeviä ja tarkoituksenmukaisia sekä vaikuttaa positiivisesti kuntien elinvoimaisuuteen, kilpailukykyyn ja kestävään kehitykseen. 

Kilpailuehdotusten osalta arvioidaan:

  • uutuusarvoa ja innovatiivisuutta,
  • idean toteuttamiskelpoisuutta,
  • ilmastotavoitteiden saavuttamista,
  • materiaali- ja ekotehokkuutta,
  • vaikutusta tuottavuuden ja palveluiden laadun kehittymiseen,
  • yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä ja
  • vaikuttavuutta ja ratkaisun monistettavuutta.

Vinkkejä idean kuvaamiseen

  • Kuvaa toimintamallia, tuotetta, palvelua tai muuta tulosta, jota esitetyllä idealla tavoitellaan. Mitä on valmiina projektin päätyttyä?
  • Miten esitetty idea edistää kunnan tai seudun elinvoimaisuutta, hyvää elinympäristöä, kilpailukykyä ja/tai kestävää kehitystä?
  • Mikä on kehitettävän tuotteen, toimintamallin tai palvelun uutuusarvo ja kilpailuetu?
  • Mitä uutta osaamista, teknologiaa ja työtä tarvitaan tuotetta, toimintamallia, palvelua varten?
  • Kuvaa myös lyhyesti idean esittävän kilpailuryhmän organisaatiot ja avainhenkilöt.
  • Miten idea vastaa esitettyihin arviointikriteereihin?

Tuomaristo

Tapani Tölli, hallinto- ja kuntaministeri (puheenjohtaja)
Ritva Laine, Suomen Kuntaliitto
Virpi Mikkonen, Tekes (sihteeri)
Kaisa Mäkelä, Ympäristöministeriö
Teija Palko, Työ- ja elinkeinoministeriö
Anni Rimpiläinen, Liikenne- ja viestintäministeriö
Juha Salmi, Suomen Asuntotietokeskus
Markku Salo, Jätelaitosyhdistys ry
Osmo Seppälä, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys
Seppo Silvonen, Motiva
Paavo Syrjö, Infra ry
Paavo Taipale, Kuntatekniikka

Tulosta tästä kilpailun esite pdf-muodossa



Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.