Innovaatiot julkisissa hankinnoissa                                                                            

Julkisten hankintojen kehittäminen innovaatiomyönteisemmiksi kannustaa yrityksiä uusien innovaatioiden kehittämiseen, uudistaa julkisia palveluja ja parantaa tuottavuutta. Parhaimmillaan julkinen sektori voi luoda uusia markkinoita.

Innovaatioiden edistäminen julkisissa hankinnoissa edellyttää hankintojen määrittelyä yhteistyössä potentiaalisten tarjoajien ja loppukäyttäjien kanssa siten, että markkinoille syntyy tarve kehittää uusia ratkaisuja. Tämä voi

tarkoittaa haastavia tavoitteita tai hankinnan rajausta uudella tavalla. Tavoitteena on tuottaa lisäarvoa esimerkiksi pienemmillä elinkaarikustannuksilla, paremmalla laadulla, uudistuneilla ja tehokkaammilla tuottamisprosesseilla sekä ympäristöystävällisyydellä.

Tekesin tavoitteena on edistää innovaatioita julkisissa hankinnoissa rahoituksen, verkostoitumisen ja erilaisten toimijoiden yhteistyön keinoin.

Taustaa 

Uusia tuotteita, palveluja, toimintatapoja ja teknologioita

Rahoitus 

Rahoitusta hankintojen kehittämiseen

Projektiesimerkit 

Projektiesimerkkejä

 

Tekes, PL 69 (Kyllikinportti 2), 00101 Helsinki. Vaihde p. 010 191 480.   Kysymykset ja palaute
Copyright © 2011 Tekes.