Yhteisprojektit
Yhteisprojekteilla tarkoitetaan kahden tai useamman yrityksen tai tutkimusorganisaation muodostamaa projektikokonaisuutta. Yhteisprojektin osapuolet tekevät yhteiseen tutkimus- tai kehittämisprojektiin liittyvää työtä omalla riskillään, eivät toistensa alihankkijana.
Hallinnollisesti helpoin ja ehdottomasti suositeltavin tapa toteuttaa yhteisprojekti on rinnakkaisprojekti, jonka osapuolina voi olla sekä yrityksiä että tutkimusorganisaatioita. Rinnakkaisprojektissa jokainen osapuoli tekee oman hakemuksensa ja huolehtii osaprojektinsa hallinnoinnista. Jokainen osapuoli voi myös saada valtuudet Tekesin verkkoasiointiin. Verkkoasioinnissa on helppoa seurata hakemuksen ja projektin tilaa. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoituksen piiriin kuuluvat yhteisprojektit rahoitetaan aina rinnakkaisprojekteina.
Joissain tapauksissa yhteisprojekti voi kuitenkin olla tarkoituksenmukaista toteuttaa ryhmähankkeena. Tällöin yksi projektiosapuolista toimii hankkeen hallinnollisena koordinaattorina ja yhteydenpitäjänä Tekesiin. Rahoitusta haettaessa koordinaattori laatii varsinaisen hakemuksen ja sen jälkeen osapuolet täydentävät hakemusta omalla osuudellaan "Osallistuminen ryhmähankkeeseen" -lomakkeella. Verkkoasiointiin voi tällä hetkellä saada valtuudet ainoastaan koordinaattori.
Ryhmähanke voi olla perusteltu, kun yhteisprojektissa on mukana uusia rahoituksen hakijoita, jotka tarvitsevat kokeneemman hakijan hoitamaan projektihallinnoinnin. Ryhmähanke voi olla perusteltu myös, kun kustannukset muodostuvat pääosin yhteisesti hankittavasta osaamisesta.
Ryhmähankkeen voivat muodostaa ainoastaan yritykset keskenään tai tutkimusorganisaatiot keskenään. Poikkeuksen tästä tekevät strategisen huippuosaamisen keskittymien tutkimusohjelmat, joissa ryhmähanke voidaan muodostaa yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kesken (katso SHOK-tutkimusohjelmat ja Tekes).


