| sv | en |  |  |
 
Tarkennettu haku
Etusivu ---- Rahoitus ---- Ohjelmat ja verkostot ---- Tulokset ja vaikutukset ---- Tekes ---- Verkkoasiointi ----
Etusivu  >  Tekes  >  Meillä töissä  >  Usein kysyttyä

Usein kysyttyjä kysymyksiä


Millainen on Tekesin palkkausjärjestelmä?

Tekesin palkkausjärjestelmä perustuu tehtävien vaativuuteen sekä henkilökohtaiseen suoriutumiseen. Tehtävien vaativuus määritellään Hay-järjestelmällä ja henkilön suoriutumista arvioidaan kerran vuodessa tulos- ja kehityskeskusteluissa.

Mitä joustava työaika tarkoittaa?

Tekesissä on käytössä liukuva työaika aamu- ja iltaliukumineen, joka antaa joustoa päivittäisen työaikaan. Saldovapaiden avulla voidaan puolestaan tasata kiireisimpien ja rauhallisempien kausien välistä työaikaa. Etätyöskentely on myös mahdollista enintään yhtenä päivänä viikossa silloin kun etätyö soveltuu henkilön työtehtäviin. Etätyöskentely onkin varsin suosittua asiantuntijatehtävissä. Päivittäinen työaika on Tekesissä 7 t 15 minuuttia päivässä.

Millaiset ovat valtion lomat?

Valtiolla on paremmat lomaedut yksityiseen sektoriin verrattuna. Kun vuosilomaan oikeuttavaa aikaa on vähintään vuosi, lomaoikeus on 30 päivää vuodessa eli kuusi viikkoa. Kun vuosilomaan oikeuttavaa aikaa on kertynyt 15 vuotta, loman määrä on 38 päivää vuodessa eli reilut 7,5 viikkoa. 15 vuoden kertymään otetaan huomioon valtiolla työskentely ja muu työtehtävän kannalta relevantti työkokemus.

Millaisia liikuntapalveluita ja virkistystapahtumia Tekesin henkilöstölle tarjotaan?

Tekesissä toimii aktiivisesti useita liikuntakerhoja, joita henkilöstö voi perustaa mieleisten lajien ympärille työantajan tuella. Liikuntakerhoissa viihdytään yhdessä mm. salibandyn, kestävyysliikunnan, hydrobicin, kuntosaliliikunnan, tenniksen ja latinotanssien merkeissä. Lisäksi on tarjolla työnantajan tukemia liikuntaseteleitä.

Muusta virkistäytymistoiminnasta vastaavat kulttuurikerho ja hupitoimikunta, jotka järjestävät erilaista toimintaa vuoden mittaan aina kulttuuritapahtumista pikkujouluihin. Tekesillä on myös oma kuoro, jossa on aina tilaa innokkaille alan harrastajille.

Millaista on Tekesin asiantuntijan työ?

 Asiakasrajapinnassa työskentelevän asiantuntijan työstä suuri osa on hanketyötä. Hanketyössä asiantuntija arvioi liiketoiminta-, tutkimus- ja kehittämishankkeita ja valmistelee ja esittelee rahoitusesityksiä sekä osallistuu yritysten liiketoiminnan kehittämiseen neuvomalla ja ohjaamalla. Asiantuntijan työhön kuuluu myös vaihtelevasti erilaisia projektityyppisiä töitä esim. ennakointi, strategia ja visiointityö, Tekesin ohjelmatyö, yritysten ja tutkimusyksiköiden aktivointia osallistumaan suomalaisiin ja kansainvälisiin t&k-ohjelmiin.



Jos haluat kysyä lisää Tekesistä työpaikkana, voit lähettää sähköpostia Pilvi Määttäselle tai Johanna Mäelle. Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tekes.fi.