Miten ohjelmia valmistellaan?
Tekes valmistelee ohjelmia avoimissa valmisteluseminaareissa ja yhteistyössä elinkeinoelämän järjestöjen ja liittojen, yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä julkishallinnon toimijoiden kanssa.
Ideat uusista ohjelmista perustuvat Tekesin strategian sisältölinjauksiin ja Tekesin asiakkaiden aloitteisiin. Sisältölinjaukset on tehty vuorovaikutuksessa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kanssa.
Ohjelmien käynnistämisestä päättää Tekesin hallitus. Ohjelmavalmistelu ei välttämättä johda ohjelman käynnistymiseen.
Miten ohjelman valmisteluun voi päästä mukaan?
Valmisteltavan ohjelman sisältöön voi vaikuttaa osallistumalla valmistelun aikaisiin tilaisuuksiin ja aiehakuihin. Yhteyttä voi ottaa myös suoraan ohjelman valmistelijoihin Tekesissä.
Valmistelun käynnistämisestä tiedotetaan Tekesin verkkosivuilla.
Tiedon valmistelun alkamisesta voi saada myös suoraan omaan sähköpostilaatikkoon. Viikottain ilmestyvässä Tekesin uutiskirjeessä kerrotaan mm. ohjelmien valmistelusta.


