| sv | en |  |  |
 
Tarkennettu haku
Etusivu ---- Rahoitus ---- Ohjelmat ja verkostot ---- Tulokset ja vaikutukset ---- Tekes ---- Verkkoasiointi ----

Miten strategisen huippuosaamisen keskittymien toimintaa ohjataan?

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut johtoryhmän seuraamaan ja ohjaamaan keskittymien toimintaa ja kehittymistä. Johtoryhmän toimikausi on 1.3.2010–31.12.2013.

Johtoryhmän tehtävät

Johtoryhmän tehtävänä on keskittymäkonseptin strateginen ohjaus, joka perustuu tiede- ja teknologianeuvoston vuonna 2006 hyväksymän linjauksen tavoitteisiin ja kriteereihin.

Johtoryhmä seuraa sekä keskittymäkonseptin kehittymistä että yksittäisten keskittymien toimintaa. Seurannan tueksi johtoryhmä organisoi arviointeja. Keskittymien seuranta ja toiminnan arviointi perustuvat lisäksi niiden vuosittain toimittamaan raporttiin.

Johtoryhmä valmistelee ja tekee ehdotuksen toimintaan liittyvistä merkittävistä muutoksista tai muista periaatteellisista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi keskittymästatuksen myöntäminen tai olemassa olevan statuksen poistaminen. Isot periaatteelliset muutokset käsitellään tutkimus- ja innovaationeuvostossa.

Johtoryhmän kokoonpano

Puheenjohtaja

Kansliapäällikkö Erkki Virtanen
Työ- ja elinkeinoministeriö

Jäsenet

Innovaatiojohtaja Hannele Pohjola
Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Elinkeinopoliittinen asiamies Mats Nyman
Akava ry

Johtaja Anita Lehikoinen
Opetus- ja kulttuuriministeriö 

Johtoryhmän sihteeristönä toimivat Tekesin ja Suomen Akatemian tehtävään nimeämät virkamiehet.

Lisätietoja

Johtaja Jussi Kivikoski
puh. 010 60 55828
jussi.kivikoski(at)tekes.fi

Tiedostoja

Linkkejä muualle