Strategisen huippuosaamisen keskittymät ja Tekes
Tekes on sitoutunut strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) toimintaan ja toiminnan kehittämiseen ja rahoittaa keskittymien tutkimusohjelmia ja hankkeita. Tekes osallistuu myös keskittymäkokonaisuuden koordinointiin ja keskittymien välisen yhteistyön kehittämiseen sekä valvoo toiminnan laatua. Tekes ei kuitenkaan osallistu keskittymiin osakkaana tai sopimusosapuolena.
Keskittymien ja Tekesin ohjelmat täydentävät toisiaan
Tekesin strategian sisältölinjauksissa ja niiden toteutuksessa otetaan huomioon keskittymien painotukset. Tavoitteena on muodostaa keskittymien tutkimusohjelmista ja hankkeista sekä Tekesin ohjelmista ja muista toimenpiteistä koordinoitu kokonaisuus.
Tulevaisuudessa Tekesin ohjelmien lukumäärä pienenee ja ne kohdistuvat aiheisiin, jotka jäävät keskittymien ulkopuolelle. Suunnitelmien mukaan vuonna 2012 Tekesin rahoituksesta kohdistuu 20 prosenttia strategisen huippuosaamisen keskittymiin, 25 prosenttia Tekesin ohjelmiin (noin 15 kpl) ja loput 55 prosenttia keskittymien ja Tekesin ohjelmien ulkopuolisiin projekteihin.
Tekesin rahoitus keskittymien tutkimusohjelmille
Vuosina 2008–2010 Tekes on rahoittanut keskittymien tutkimusohjelmia 116 miljoonalla eurolla.
Tekesin hallituksen linjauksen mukaisesti kriteerit täyttäviin tutkimusohjelmiin käytettävä myöntövaltuus kasvaa vuosittain siten, että vuonna 2010 se on 80 miljoonaa euroa (14 prosenttia Tekesin myöntövaltuuksista), vuonna 2011 se on 102 miljoonaa euroa (17 prosenttia Tekesin myöntövaltuuksista) ja vuonna 2012 se on 125 miljoonaa euroa (20 prosenttia Tekesin myöntövaltuuksista).
Tekesin rahoituksen periaatteet ja arviointikriteerit keskittymien tutkimusohjelmille ja hankkeille
Tekes voi rahoittaa strategisen huippuosaamisen keskittymien toiminnan käynnistämisvaihetta, keskittymien tutkimusohjelmia sekä ohjelmien tuloksia soveltavia ja hyödyntäviä yritysryhmähankkeita.
Tutkimusohjelmien osalta toistaiseksi sovellettavat rahoitusperiaatteet on esitetty oheisessa pdf-dokumentissa. Siinä kuvataan lyhyesti myös keskittymien toiminnan käynnistämisvaiheen ja tutkimusohjelman tavoitteita tukevien yritysryhmähankkeiden rahoitusperiaatteet.
Strategisen huippuosaamisen keskittymien tutkimusohjelmien ja hankkeiden rahoitushakemusten arvioinnin perustan muodostavat Tekesin normaalit hakemusten arviointikriteerit. Niiden lisäksi keskittymien hakemuksien arvioinnissa sovelletaan lisäkriteerejä, joilla arvioidaan tutkimusohjelmien ja hankkeiden laatua, yhteistyön muotoja, tavoitteena olevia vaikutuksia sekä keskittymien puitteissa tapahtuvan toiminnan kokonaislisäarvoa suhteessa perinteisiin toimintamalleihin.


