Etusivu ---- 7. puiteohjelma ---- Muut ohjelmat ---- Kumppaneita hankkeisiin ---- EU:n tutkimuspolitiikka ---- Palvelumme ----
Etusivu  >  7. puiteohjelma  >  Miten ja milloin mukaan

Miten ja milloin mukaan

EU:n tutkimuksen puiteohjelmaan hakemisen lähtökohtana on hanke, joka kannattaa toteuttaa kansainvälisenä yhteistyönä. Hankeidean uutuusarvo on tärkeää ja sen pitää tarttua tutkimusaiheeseen, jota ei ole tutkittu aiemmin tai ainakin tuoda uusia näkökulmia siihen. Tässä yhteydessä on myös hyvä muistaa, että puiteohjelma on poliittinen työkalu: EU haluaa rahoittaa hankkeita, jotka tuovat ratkaisuja eurooppalaisten ongelmiin. Tuottaahan hankkeesi siis ratkaisuja!

Hankeidean on osuttava puiteohjelman hakukierrosten yhteydessä julkaistaviin työohjelmiin (Work Programme). Hankkeiden toteuttaminen on puolestaan sovitettava 7. puiteohjelman aikatauluihin. Hakemuksen voi jättää vain hakuaikoina, ja ne toimitetaan suoraa Brysseliin. Hauista ilmoitetaan komission CORDIS-tietoportaalissa sekä tällä sivustolla kohdassa Hakuajat. Hakuaikaa on yleensä vähintään kolme kuukautta.

Seitsemännen puiteohjelman hankkeet ovat yleensä laajoja ja niissä on monia osallistujia. Hankkeiden toivotaan olevan monitieteisiä ja sisältävän erilaisia toimia perustutkimuksesta testaukseen. Perusteellinen taustatyö, jonka aikana hahmotellaan tutkimusaiheen eri ulottuvuudet ja valitaan parhaat ja luotettavimmat kumppanit, on onnistumisen kannalta keskeistä.

Mistä lähteä liikkeelle?

1. Tee kilpailijaseuranta / tilannekatsaus

  • komission tietokannoista voi seurata ketkä osallistuvat mihinkin projekteihin tai mitä ideoita on liikkeellä
  • samasta tietokannasta voi tarkistaa millaisia aiheeseesi liittyviä hankkeita EU on jo rahoittanut 
  • ilmoittaudu arvioimaan oman alasi hanke-ehdotuksia

2. Osallistu muiden projekteihin

  • lähde mukaan muiden kokoamiin ja ehdottamiin puiteohjelmaprojekteihin,
    kysy tästä neuvoa esimerkiksi itsellesi kiinnostavan aihealueen kansalliselta yhteyshenkilöltä 
  • tutustu eurooppalaisten eri alojen teknologiayhteisöjen työhön

3. Kokoa oma projektisi 

  • liikkeellelähdössä kannattaa hyödyntää kansallista valmistelurahoitusta sekä olla yhteydessä ohjelman kunkin erillisen aihealueen omaan yhteyshenkilöön
  • tunnista ja löydä sopivat kumppanit hankkeellesi

Rooli hankkeessa

Jokaisen osallistujan pitää päättää, kuinka suurella panoksella haluaa hankkeeseen osallistua. Mukaan voi lähteä projektin vetovastuullisena eli koordinaattorina, partnerina tai vain alihankkijana, mutta tutkijaliikkuvuus- ja huipputason perustutkimuksen hankkeissa myös yksittäisenä tutkijana.


01.12.2009  eupalaute@tekes.fi