Euratom
Budjetti: 2,7 miljardia euroa (2007 - 2011)
- Fuusioenergian tutkimus 1,947 miljardia euroa
Summasta vähintään 900 miljoonaa euroa varataan muihin toimiin kuin ITER-fuusioenergianlähteen rakentamiseen. - Ydinfissio ja säteilysuojelu 287 miljoonaa euroa
- Yhteisen tutkimuskeskuksen ydintoimet 517 miljoonaa euroa
Ydinalan tutkimus- ja koulutustoimien ohjelma kattaa yhteisön tutkimuksen, teknologisen kehityksen, kansainvälisen yhteistyön, teknisen tiedon ja hyödyntämistoimien välittämisen sekä koulutuksen.
Fuusioenergian tutkimus
Fuusio-ohjelmaosion tavoitteena on kehittää turvallista, uusiutuvaa, ympäristövastuullista ja taloudellisesti kannattavaa energianlähdettä varten tarvittava teknologia.
Toimia ovat mm. ITER-hankkeen (kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin) toteuttaminen, ITER-operaation tutkiminen ja kehittäminen, DEMOn valmisteluun liittyvät teknologiatoimet ja kansainvälisen fuusiomateriaalien säteilytyskeskuksen (IFMIF) valmistelu.
Myös pidemmän aikavälin tutkimus- ja kehitystoimet sekä henkilöstöön, opetukseen ja koulutukseen liittyviä aloitteet kuuluvat ohjelman piiriin.
Ydinfissio ja säteilysuojelu
Fissio-ohjelmaosion tavoitteena on parantaa erityisesti turvallisuutta, resurssien käyttöä ja kustannustehokkuutta ydinfissiossa ja muussa säteilyn teollisessa ja lääketieteellisessä käytössä.
Toimet
- radioaktiivisen jätteen käsittely
- reaktorijärjestelmät
- säteilysuojelu
- infrastruktuurit
- henkilöstövoimavarat ja koulutus
Yhteisen tutkimuskeskuksen (YTK) toimet ydinenergian alalla
- ydinjätehuolto ja ympäristövaikutukset
- ydinturvallisuus
- ydinmateriaalivalvonta
Hyödyllisiä linkkejä
7PO:n Euratom-ohjelmaosio Cordis-tietopalvelussa
Voimassa olevat työohjelmat (Work Programmes) Cordis-tietopalvelussa
EURATOMin fissio-ohjelman tiedotussivusto
24.08.2010 eupalaute@tekes.fi

