Tietämyksen alueet
Budjetti: 126 miljoonaa euroa (2007 - 2013)
Alueet katsotaan yhä useammin keskeisiksi toimijoiksi eurooppalaisen tutkimuksen ja kehityksen maisemassa. Paikalliset resurssit ovat aktiivisessa osassa yhteiskunnan hyväksi tehtävässä tieteellisessä työssä ja innovoinnissa.
Hyöty kansalaisille
Tällä alueella tehtävillä toimilla pyritään vahvistamaan Euroopan alueiden valmiuksia investoida tutkimukseen ja kehitykseen ja toteuttaa tutkimustoimia. Tästä on paitsi paikallista hyötyä alueille, se myös antaa alueiden toimijoille mahdollisimmat hyvät valmiudet osallistua menestyksekkäästi eurooppalaisiin tutkimushankkeisiin. Paremmat tutkimusvalmiudet voivat myös saada aikaan lisää työpaikkoja alueilla. Tutkimuspolitiikan ja -toimien ehtona aluetasolla on usein julkisen ja yksityisen sektorin toimijoista muodostuvien "klustereiden" kehittäminen. "Osaavat alueet" -pilottitoimi osoitti tämän kehityksen dynamiikan sekä tarpeen tukea ja kannustaa tällaisten alueellisten rakenteiden kehitystä.
Hyöty tutkijoille
Kannustamalla alueiden ja tutkimusklustereiden monikansallisia verkkoja voidaan parantaa alueiden potentiaalia ja luoda dynaaminen ympäristö, joka houkuttelee parhaita tutkijoita. Nämä klusterit tuovat yhteen yliopistoja, tutkimuskeskuksia, yrityksiä ja paikallisia viranomaisia, alueneuvostoja tai aluekehityskeskuksia.
Hyöty teollisuudelle ja pk-yrityksille
Teollisuus ja erityisesti pk-yritykset ovat tärkeitä kumppaneita EU:n menestyksekkäissä tutkimusprojekteissa. Kilpailukyky ja tiedonomaksumisvalmiudet paranevat, kun alueita autetaan lisäämään valmiuksiaan investoida tutkimukseen ja kehitykseen. Hankkeessa haetaan synergioita Euroopan yhteisön aluepolitiikan sekä asiaa koskevien kansallisten ja alueellisten ohjelmien kanssa erityisesti lähentymisalueiden ja syrjäisimpien alueiden osalta. Osaavat alueet -hankkeen toimet rohkaisevat rajat ylittävää alueellista yhteistyötä tutkimuksessa riippumatta siitä, kuuluvatko kyseiset alueet lähentymistavoitteen vai paikallisen kilpailukykytavoitteen piiriin.
Hyödyllisiä linkkejä
7PO:n Tietämyksen alueet-ohjelmaosio Cordis-tietopalvelussa
Voimassa olevat työohjelmat (Work Programmes) Cordis-tietopalvelussa
16.11.2011 eupalaute@tekes.fi

