Etusivu ---- 7. puiteohjelma ---- Muut ohjelmat ---- Kumppaneita hankkeisiin ---- EU:n tutkimuspolitiikka ---- Palvelumme ----
Etusivu  >  7. puiteohjelma  >  Aihealueet  >  Elintarvike- ja bioteknologia

Elintarvikkeet, maatalous, kalatalous ja bioteknologia

Budjetti: 1,9 miljardia euroa (2007 - 2013)

Biologisten resurssien (mikro-organismien, kasvien ja eläinten) kestävään hoitoon, tuotantoon ja käyttöön kohdistuva tutkimus ja innovointi muodostavat perustan turvallisemmille, ekotehokkaille ja kilpailukykyisille tuotteille ja palveluille maataloudessa, kalataloudessa, elintarvikkeiden tuotannossa, terveydenhoidossa, metsäteollisuudessa sekä näihin liittyvillä aloilla.

Tutkimuksen odotetaan vaikuttavan merkittävästi politiikan ja lainsäädännön täytäntöönpanoon ja tulevan politiikan ja lainsäädännön muotoiluun ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden ja kuluttajansuojelun aloilla. Eurooppalainen tietopohjainen biotalouskonsepti tukee uusia uusiutuvia energianlähteitä.

Hyöty kansalaisille

Tiede, teollisuus ja yhteiskunta puuttuvat yhteistyössä biologisten resurssien kestävää hallintaa koskeviin ympäristöhaasteisiin sekä yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin. Ne myös hyödyntävät mikro-organismeihin, kasveihin ja eläimiin liittyvän bioteknologian edistystä kehittääkseen uusia, terveellisempiä, ekotehokkaita ja kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita. Maaseudun ja rannikkoalueiden kehitystä tuetaan edistämällä paikallista elinkeinoelämää ja säilyttämällä kulttuuriperintö ja kulttuurien monimuotoisuus.

Hyöty tutkijoille

Tutkimusalueita ovat elintarvikkeiden ja rehun tuotantoketjujen turvallisuus, ruokavaliosta johtuvat sairaudet, elintarvikevalinnat ja elintarvikkeiden ja ravinnon terveysvaikutukset.

Tutkimustoimet

  • Maa-, metsä- ja vesiympäristön biologisten resurssien kestävä tuotanto ja hoito. Kestävien tuotantojärjestelmien mahdollistava tutkimus, kasvien ja eläinten tuotanto ja terveys, eläinten hyvinvointi, kalatalous ja vesiviljely sekä niiden biodiversiteettien hyödyntäminen ja kestävä käyttö.
  • Välineet eurooppalaista tietopohjaista biotaloutta tukevien strategioiden, menettelytapojen ja lainsäädännön käyttöönottoon. 
  • Tutkimuksen kohteena on elintarvikkeita, terveyttä ja hyvinvointia koskeva elintarvikeketjun eheys ja valvonta ("ruokapöydästä maatilalle"). 
  • Biotieteet ja bioteknologia kestävän kehityksen mukaisissa tuotteissa ja prosesseissa, jotka eivät liity elintarviketuotantoon, kehittävät parempia viljelykasveja, metsäresursseja, raaka-aineita, merituotteita ja biomassateknologioita energia- ja ympäristötarkoituksiin sekä runsaasti lisäarvoa sisältäviin tuotteisiin, kuten materiaaleihin ja kemikaaleihin.

Useat eurooppalaiset teknologiayhteisöt osallistuvat yleisten tutkimusprioriteettien asettamiseen eri aloilla, kuten elintarviketeknologioiden ja -prosessien, kasvigenomiikan, metsätalouden ja -teollisuuden, maailmanlaajuisen eläinten terveyden ja eläinten kasvatuksen ja jalostuksen aloilla.

Hyöty teollisuudelle ja pk-yrityksille

Eurooppalaisen tietopohjaisen biotalouden luonnin odotetaan avaavan uusia ovia innovaatioille ja tehokkaalle teknologiansiirrolle, ja sen tavoitteena on käsittää kaikki teollisuusalat ja taloussektorit, jotka tuottavat, hallinnoivat ja hyödyntävät biologisia resursseja, sekä niihin liittyvät palvelu-, jakelu- ja kuluttajasektorit. Nämä toimet ovat linjassa eurooppalaisen biotiede- ja bioteknologiastrategian kanssa ja niiden odotetaan edistävän eurooppalaisten maatalous-, bioteknologia-, siemen- ja elintarvikealan yritysten ja erityisesti huipputeknologian pk-yritysten kilpailukykyä ja lisäävän samalla sosiaalista hyvinvointia.

Hyödyllisiä linkkejä

Alustavaa tietoa: seuraavat haut (.pdf)

7PO:n Elintarvikkeet, maatalous ja bioteknologia-ohjelmaosio Cordis-tietopalvelussa

Voimassa olevat työohjelmat (Work Programmes) Cordis-tietopalvelussa

AgriFoodResearch.net -portaali elintarvike-ja maataloustutkimuksesta

Hyvää yleistietoa bioteknologiasta Euroopassa: http://www.bio-economy.net/

Ohjelmaa sivuavat ERA-NETit (eurooppalaisten rahoittajien yhteistyö)

CORE Organic II: Transnational Research in Organic Food and Farming
ANIHWA: Animal Health and Welfare
EUPHRESCO: European Phytosanitary Research Coordination
ICT-AGRI: ICT and Robotics in Agriculture and Related Environmental Issues 
WoodWisdom-Net 2: Wood Material Science and Engineering Research Programme
Susfood: Sustainable Food Production and Consumption
EuroTransBio: SME's projects in the field of biotechnology


23.03.2012  eupalaute@tekes.fi

Yhteystiedot

Mikko Kiiskinen 
kansallinen yhteyshenkilö NCP 
komitean asiantuntijajäsen
Tekes
mikko.kiiskinen (at) tekes.fi
puh. 010 60 55676

Merja Kärkkäinen
NCP II
Suomen Akatemia
merja.karkkainen (at) aka.fi
puh. 040 167 8010 

Raimo Pakkanen
komiteajäsen
Tekes
raimo.pakkanen (at) tekes.fi
puh. 010 60 55829

Suvi Ryynänen
asiantuntijajäsen
MMM
suvi.ryynanen (at) mmm.fi
puh. (09) 1605 2385

Uutiskirjeet

Uutiskirje 1/2012

Uutiskirje 3/2011

Uutiskirje 2/2011

Uutiskirje 1/2011

Liity uutiskirjeen tilaajalistalle lähettämällä viesti Raimo Pakkaselle